Raskaana oleva nainen pitelee käsiään sydämen muodossa vatsan päällä.

Odotus ja vauva-aika

Lapsen odotusaikana alkaa valmistautuminen elämänmuutokseen ja lapsen syntymään, mutta myös kasvu vanhemmuuteen. Tältä sivulta löydät tukea vanhemmuuteen ja vauva-arkeen.

Vanhemmuus on elämänmittainen prosessi, johon kuuluu monenlaisia asioita; hoivaamista, kasvattamista, oppimista, ohjaamista, huolta ja joskus murhettakin, mutta myös paljon iloa ja riemua. Siis elämää!  Odotusaika vaikuttaa koko perheeseen. Vaikka perheessä olisi lapsia ennestään, uusi lapsi syntyy aina erilaiseen tilanteeseen ja jokainen lapsi on ainutlaatuinen.

Odotusaika

Odotusaikaa värittää usein ilo ja toiveet tulevasta. Toisinaan odotus voi herättää myös pohdintoja vanhemmuudesta, osaanko, pärjäänkö, olenko riittävän hyvä, miten yhdessä selviämme uusista haasteista? Kaikenlaiset mietteet ja tunteet kuuluvat asiaan ja niistä voi keskustella esim. neuvolassa. Monesti tuoreet vanhemmat saavat tukea vanhemmuuteen läheisiltään. Usein ilon aiheet ja huolet ovat samankaltaisia eri perheissä. Vertaistuesta voi olla apua monessa tilanteessa. Kohtaamispaikoista löydät vinkkejä vertaistukeen. Vanhemmuuden tuki-sivulta löydät tietoa vanhemmuutta tukevista palveluista.

Vauva-aika

Lapsen jokainen kehitysvaihe on ainutlaatuinen ja ilonaiheita tuottava. Suurin osa vauvoista on tyytyväisiä, mutta joskus pieni vauva voi myös valvottaa ja olla itkuinen. Vauvan syntymän jälkeen ja arjen tasaannuttua vanhemmat tulevat varmemmiksi hoitajiksi ja oppivat tulkitsemaan vauvan viestejä. Löydät tietoa lapsen ensimmäiseen ikävuoteen kuuluvista tarpeista ja kasvuun kuuluvista kehitysvaiheista Eri ikäkaudet- sivustolta.

Raskaus ja vauva-aika muuttavat myös parisuhdetta. Tulevan lapsen odotus ja vanhemmuus ovat ihana yhteinen kokemus ja voi vahvistaa parisuhdetta. Joskus uusi tilanne aiheuttaa myös haasteita parisuhteelle. Parisuhteeseen ja yhteiseen aikaan kannattaa panostaa lapsen syntymän jälkeen, sillä vanhempien hyvinvointi heijastuu myös lapsen hyvinvointiin. Parisuhteen tuki-sivulta löydät tietoa parisuhteen tuen palveluista.

Tietoa ja palveluja vauvan odotusaikaan ja vauva-arkeen

Digiperhe

Viimeksi muokannut: Hoviniemi Marika