Aikuinen ja lapsi kävelevät käsikädessä.

Kiusaaminen

Kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen tai sen pelko tuottavat huolta monelle lapselle, nuorelle ja vanhemmalle

Kiusaamisella tarkoitetaan tahallista ja toistuvaa toisen epämiellyttäväksi kokemaa psyykkistä tai fyysistä toimintaa. Riidasta kiusaamisen erottaa kiusaajan ja kiusatun välinen vallan epätasapaino: vahvempi tai vahvemmat alistavat puolustuskyvytöntä. Riidat ovat ohimeneviä, eikä niiden kohteeksi aina joudu yksi ja sama lapsi.

Kiusaamista esiintyy kaikkialla, esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, koulussa ja harrastuksissa. Nykyisin iso osa kiusaamisesta tapahtuu netissä tai kännykän välityksellä: chateissa, keskustelupalstoilla, peleissä ja sosiaalisessa mediassa.

Kiusaamisen vastainen työ kuuluu jokaiselle. Erityisesti aikuisilla on suuri merkitys kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. On tärkeää, että aikuiset ovat kiinnostuneita lapsen ja nuoren arjesta ja siitä, mitä sosiaalisen median foorumeita lapsi tai nuori käyttää ja miten hän niissä viestii. On myös tärkeää, että aikuiset tuomitsevat kiusaamisen sekä ohjaavat lapsia ja nuoria hyvän yhteishengen luomiseen ja ylläpitoon.

Viimeksi muokannut: Hoviniemi Marika